|
9.11.2011 Merivaaran integroitu leikkaussaliratkaisu TYKSin uuteen sairaalaanTurun yliopistollisen keskussairaalan parhaillaan rakenteilla olevan T-sairaalan laajennusosassa hyödynnetään suomalaista terveysteknologia-osaamista. Uusi sairaala, jonka toimialueeseen tulee kuulumaan niin päivystys ja akuuttihoito kuin vaativa erikoissairaanhoitokin, on panostanut huipputeknologiaan perustuviin ratkaisuihin joustavien ja potilaslähtöisten toimintatapojen mahdollistamiseksi. Projekti on herättänyt runsaasti kiinnostusta sekä Suomessa että ulkomailla. Lahtelainen Merivaara Oy on yksi leikkaussalien rakentamiseen valituista toimittajista. Leikkaussali- ja potilashuoneratkaisuja kehittävä Merivaara toimittaa kattavan saliohjausjärjestelmän Turun ylipoistollisen keskussairaalan (TYKS) uuteen T-sairaalan laajennusosaan. Saliohjausjärjestelmä toteutetaan laajennusosan kaikissa 14 leikkaussalissa. Toimituksen arvo on yhteensä noin 2,9 milj. euroa. Merivaaran ratkaisu yhdistää leikkaussalin ohjaustoiminnot yhteen ja samaan järjestelmään. Keskeisessä roolissa on kosketusnäytöllä toimiva käyttöliittymä. Lisäksi toimitukseen kuuluvat leikkaussalien kattokeskukset ja LED-valot sekä yhdeksän etäpistettä konsultointia ja videokoulutusta varten. Järjestelmä integroidaan sairaalan muihin tietojärjestelmiin, jolloin mm. potilastiedot, röntgenkuvat ja leikkausvideotallenteet ovat hallittavissa samasta ohjauspaneelista. - Saliohjausjärjestelmän valinnassa kiinnitimme huomiota ohjausjärjestelmän selkeyteen ja toimivuuteen. Merivaara pystyi tarjoamaan suomenkielisen käyttöliittymän, jolla leikkaussalin laitteita on helppo ohjata. Lisäksi käyttöliittymän yhdenmukaisuus ja järjestelmän skaalautuvuus tuovat lisäetuja T-sairaalan kaltaiselle valtavalle sairaalakompleksille, pääsuunnittelija Pasi Viberg TYKSistä toteaa. Ensimmäisessä vaiheessa syksyn 2011 aikana ohjausjärjestelmä rakennetaan yhteen leikkaussaliin testausta varten. Seuraavat asennukset tapahtuvat kerroskohtaisesti vuoden 2012 aikana. T-sairaalan laajennusosa valmistuu joulukuussa 2012 ja se otetaan käyttöön maalis-huhtikuussa 2013. Kustannustehokkuutta terveydenhuoltoon avoimella ja laiteriippumattomalla järjestelmälläTurkuun toimitettava järjestelmä perustuu Merivaara INTEGRATM -leikkaussaliratkaisuun. Saliohjausjärjestelmä on avoin ja laitevalmistajariippumaton, minkä ansiosta sairaala voi valita itselleen parhaiten sopivat laitteet ja järjestelmät. Laitteiden ohjaustoiminnot integroidaan asiakkaalle helposti hallittavaksi järjestelmäksi. - Leikkaussalin ohjaustoimintojen yhdistäminen tarjoaa kustannustehokkaan ja käyttäjäystävällisen ratkaisun sairaalalle. Yhdenmukaisen käyttöliittymän ansiosta henkilökunnan vaihto salien välillä onnistuu helposti. Etäpisteiden avulla leikkaussalihenkilökunta voi konsultoida asiantuntijoita leikkauksen aikana. Ne soveltuvat myös koulutustarpeisiin, Merivaaran integroidusta leikkaussaliratkaisusta vastaava teknologiajohtaja Jyrki Nieminen kertoo. - Saliohjausjärjestelmämme on päivitettävissä ja tarvittaessa laajennettavissa jälkikäteen. Tavoitteenamme on toimittaa sairaalalle kokonaisuus, joka palvelee heidän tarpeitaan mahdollisimman optimaalisesti leikkaussalin koko eliniän ajan, Nieminen jatkaa. Merivaara esittelee leikkaussaliratkaisunsa Operatiivisilla Päivillä Helsingin Messukeskuksessa 23.-25.11.2011 osastolla 4A14.
|
|
|
15.8.2011 Vesa Vihavainen nimitetty Merivaara Oy:n toimitusjohtajaksi |
|
|
Merivaara Oy:n toimitusjohtajana on aloittanut Vesa Vihavainen (MBA, KTM, 48) 15.8.2011 alkaen. Vihavainen tuo yritykseen vahvaa kansainvälisen liiketoiminnan osaamista. Merivaaran johtoryhmään on keväällä nimitetty uusia henkilöitä vastaamaan tuotekehityksestä, tuotannosta ja markkinointiviestinnästä. Uudella johdolla Merivaara hakee kasvua ja markkina-asemansa vahvistamista kansainvälisillä markkinoilla. - Merivaara Oy on alansa markkinajohtaja Pohjoismaissa ja Venäjällä. Lähden suurella mielenkiinnolla mukaan kasvattamaan menestyvää yritystä nykyisillä ja erityisesti uusilla vientimarkkinoilla sekä luomaan asiakaslähtöisesti uusia tuotteita ja palveluja, jotka mahdollistavat asiakkaille lisäarvon ja yritykselle pitkän aikaväline kilpailukyvyn. Erinomainen asiakaspalvelu ja virheetön tuotantoprosessi ovat Merivaaran tunnusmerkkejä nyt ja tulevaisuudessa, Vesa Vihavainen kertoo. Vesa Vihavaisella on vahva kokemus kansainvälisen liiketoiminnan johtamisesta sekä terveydenhuoltoalalla että muilla toimialoilla. Hän siirtyy Merivaaran palvelukseen Teknikum -konsernista, jossa hän on toiminut konsernin ja sen kotimaisten tytäryhtiöiden sekä Teknikum NA:n (Kanada) toimitusjohtajana. Lisäksi hän on toiminut Saksan, Kiinan ja Venäjän yhtiöiden hallitusten puheenjohtajana. Vihavainen on aiemmin toiminut liikkeenjohdon tehtävissä mm. Efore Oyj:ssä, Efore (USA) Inc:ssa, Plandent S.R.O:ssa ja Planmeca GmbH:ssa. Neljällä kielellä ja monikulttuurisessa ympäristössä sujuvasti kommunikoiva Vihavainen on asunut 18 vuotta mm. Saksassa, Tsekin tasavallassa ja Yhdysvalloissa. |